Vähän epäilytti nouseeko korvasieniä tänä keväänä ollenkaan, koska meillä päin on ollut aika kylmää. Sateita kuitenkin on riittänyt, joten ainakin kosteutta on maaperässä ollut sienille tarpeeksi. Ja löytyihän sieltä vakiopaikoilta korvasieniä runsaasti. Reilun kokoisiksikin olivat jo ehtineet kasvaa. Aika työ oli ison määrän ryöppäämisessä, mutta saatiinpa taas pakastimeenkin useampi annos ensi talvena herkuteltavaksi.

4 dl maitoa

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 - 2 tl paprikajauhetta

n. 1 rkl kuivattua persiljaa

1 l suppilovahveroita

1 sipuli

2 rkl voita

suolaa

Vispaa kulhossa kananmunat, ja lisää jauhot. Lisää maitoa vähitellen, ja sekoita taikina tasaiseksi. Mausta taikina suolalla, sokerilla, paprikajauheella sekä persiljalla. Jätä taikina turpoamaan noin puoleksi tunniksi. Hienonna kuorittu sipuli sekä puhdistetut suppilovahverot. Paista kuivalla pannulla sienistä ylimääräinen neste pois. Lisää voi ja sipuli, ja ruskista kevyesti. Mausta seos suolalla. Lisää jäähtynyt sieni-sipuliseos taikinaan, ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun korkeareunaiseen uunipelliin. Paista uunissa 225 asteessa n. 20 - 30 minuuttia.

Eilisaamun metsälenkillä keräsin taas pussillisen suppilovahveroita. Pienen yöpakkasen jälkeen sienet olivat jäässä, mutta nopeasti sulivat käyttökelpoisiksi sisällä lämpimässä. Suppilovahverohan on siitä kiva sieni, ettei se mene vielä pikkupakkasista pilalle. Sieniruokiakin on tullut syksyn mittaan syötyä niin mahdottomasti, että jotain uutta piti pussillisesta kokeilla. Suolaisia pannareita meillä on syöty vain kerran aikaisemmin pizzapannarin muodossa, ja nyt päätin sitten sienistä kokeilla erilaista suolaista pannaria. Vaikka pizzapannari aikoinaan ihan hyvää olikin, jäi siitä sellainen tunne, että mieluummin olisi syönyt pizzan pizzana ja pannarin pannarina. Sienipannarista taas ei jäänyt sellaista oloa, että pannarin pitäisi aina olla se makea versio hilloineen, vaan että tällaistahan sen suolaisen version pitääkin olla. Pizzapannareita meillä tuskin enää tehdään, mutta tällaisia pannareita tehdään toistekin. Uunipellillä pannarista tuli aika ohut, mistä itse tykkäsin. Pannarin voi tietysti tehdä jollain pienemmällä uunipannullakin, jos tykkää paksummasta.

Eilen kävimme sienessä yhdessä vakiopaikoistamme. Toisessakin sienipaikassa piti poiketa, mutta sitten taas alkoi satamaan pienen tauon jälkeen, ja koritkin alkoivat olla aika täynnä, joten toinen paikka jätettiin seuraavaan kertaan. Suppilovahveroista kerättiin isoimmat, ja kasvamaan jätettyjä saadaan varmaan mennä myöhemmin hakemaan saavin kanssa. Suppilovahveroita nimittäin kasvoi ihan tolkuttomasti isoina ryppäinä! Suppilovahveroiden lisäksi löytyi vielä kuutisen litraa kanttarelleja sekä pari litraa tatteja. Pakastimeen saatiin taas paljon lisää täytettä.

Metsästä löytyi myös yksi valkoinen tatti. Sen toin kotiin ihan vain kuvattavaksi, kun ei aikaisemmin ole moista albiinoa tullut vastaan. Syömäkelpoinen valkolehmäntatti tai kalvaspunikkitatti se kuitenkin todennäköisesti olisi ollut, mutta jätettiin varoiksi käyttämättä, kun onhan noita tutumpia sieniä ihan riittävästi.

Suppilovahverot alkavat olla hyvän kokoisia, ja niitä on metsissä paljon! Kannattaa siis varata metsään mukaan tarpeeksi keräysastioita, sillä ainakin täällä suppilovahveroita on niin paljon kuin vain jaksaa ja viitsii kerätä.

Sunnuntaina keräsin vahveroita ison korillisen, ja tänään taas kävin poimimassa lisää. Tarkoitus oli hakea vain kastikeainekset, mutta tulihan niitä taas paljon enemmän, kun ei keräämistä malta jättää kesken. Onneksi on tuttuja, joille kelpaa ylimääräiset sienet...

Meillä on joskus aiemminkin kasvanut tontilla herkkusieniä, mutta tänä syksynä niitä on reilusti.

Osa on kasvanut paljon suuremmiksi kuin kaupan jumbot. Tuoksu luonnonvaraisissa herkkusienissä on anismainen.

Herkkusienistä olisi jo saanut kastikkeen, jos toisenkin. Harmi vain, kun kasvavat tontin pikatien puoleisella laidalla, niin käyttämättä on pitänyt jättää. Olisi kiva kokeilla onko maussa eroa viljeltyyn herkkusieneen verrattuna.

...ja niin alkaa olla myöskin meidän pakastin. Eilisen sienisaaliin kanssa meni puolille öille saakka, ennen kuin kaikki oli putsattu, paloiteltu, paistettu ja pakastettu.

Lampaankääpiä oli vakiopaikallamme ihan mielettömästi! Osa tuollaisia kuvassa olevia jättejä, mutta silti vielä ihmeen madottomia ja edelleen käyttökelpoisia. Lampaankääpiä kerättiin kilokaupalla, mutta osa jäi silti vielä metsään, kun muovikassit tuli tupaten täyteen ja vesiropauskin saatiin niskaan.

Meidän yhdestä ainoasta mustatorvisienipaikastamme oli aiemmin tarkistuskäynnillä käydessä pienet alut kuivahtaneet, ja sieltä jäätiin sitten ilman saalista. Nyt löysin ihan uudesta paikasta muutaman todella isoksi kasvaneen yksilön.

Keltahaarakaspaikastamme kävin jo aiemmin keltahaarakkaan poimimassa. Eilen käytiin samassa paikassa kanttarelleja keräämässä, ja iloisena yllätyksenä, uusi haarakas oli noussut vakiopaikkaansa.

Tänä syksynä akansienipaikallemme oli noussut akansieniä enemmän kuin koskaan ennen. Mukaan varattiin vain yksi iso muovikassi, ja juuri ja juuri saatiin sienet siinä kotiin tuotua. Akansieni on erinomainen ruokasieni. Lähteestä riippuen se on kahden tai jopa kolmen tähden ruokasieni. Akansienet pitää kuitenkin kypsentää kunnolla, koska muuten ne saattavat ärsyttää ruuansulatuskanavaa aiheuttaen pahoinvointia.

Suppilovahveroaikakin alkaa olla jo käsillä. Ensimmäiset vahverot olivat ilmestyneet lähimetsään. Muutama oli jo tarpeeksi iso poimittavaksikin.

Illalla tehtiin Rymy-pojan kanssa pieni pyrähdys viereiseen metsään, ja sinnehän oli noussut jo karvarouskuja. Onneksi oli taas pari pussia taskussa sienten varalle, jotta sain rouskut kerättyä talteen. Kangasrouskujakin hieman keräsin, joten nyt olisi sienisalaatin ainekset kasassa. Muutama tattikin tuli taas vastaan, ja tatit syötiin iltapalana lämpimien voileipien täytteenä.

Eilen käytiin katsastamassa yksi kanttarellipaikkamme. Eikä turhaan!

Mahtavan kokoisia kanttarelleja oli keltaisenaan isoina ryppäinä.

Kanttarelleja sain ison kulhollisen, eikä toinenkaan mukana ollut sienestäjä joutunut tyhjin käsin palaamaan. Kanttarellien lisäksi sain saaliiksi myös samanlaisen kulhollisen herkku- sekä koivunpunikkitatteja, lampaankääpiä sekä vaaleaorakkaita. Isoja vaaleaorakkaita onkin nyt löytynyt tosi hyvin. Yleensä niitä on löytynyt vain jokunen syksyn mittaan, nyt niitä kasvaa monin paikoin läjäpäin.

Viime vuorokauden runsas 40 mm:n sade teki ihmeitä ainakin sienisadolle. Lenkkipolun varrelle oli yön aikana noussut jos jonkinlaista sientä. Tähän aikaan vuodesta pidän lenkillä paria pussia taskussa sienten varalle, mutta tänään ei pussit riittäneet alkuunkaan. Koivunpunikki- ja herkkutatit, orakkaat sekä kanttarellit sain juuri ja juuri tuotua kotiin. Haperot  ja rouskut piti jättää seuraavalle kierrokselle.